Make your own free website on Tripod.com

Caribbean twist

Home
Sinulle
Taiteellisuus
Roolihahmojani
Runollisuus
Novelleja
Jatkotarina
Muita tekstejä
Minä
linkistö
Yhteydet
Muuta

Runollisuus

*potkii ryttääntyneet paperinpalat sängyn alle* Siis, toivon ettette suoraan sanoen haukkuisi kirjoituksiani, sillä olen nähnyt runsaasti vaivaa näiden tekoon. Kiitos. Enemmän tai vähemmän masentavat hengentuotokseni, olkaa hyvät.o.O


Suuri punainen
Suuri punainen,
suuri punainen hevonen,
jolla on mustat kaviot ja liukas kieli,
seisoo joella nokisen koivun alla
ja liehittelee auringonvaloa.

Suuri punainen,
suuri punainen hevonen,
jolla on siniset silmät ja valkea harja,
soittaa pianoa yön suojassa,
yksi ainoa kavio sorminansa.

Suuri punainen,
joka lipevällä kielellään kertoo tarinoita keijukaisista,
on saanut auringonvalon puolisokseen,
jotta voisi laulaa tälle lauluja rakkaudesta ja
soittaa pianoa aamunsarastuksessa.

Suuri punainen,
suuri punainen hevonen,
joka soitti kitaraa säkenöivillä hampailaan,
istuu jälleen joella nokisen puun alla,
sillä auringonvalo ei sille kelvannut.

Huomaamaton
Istun yksin. Hämärtää.
Olen huomaamaton,
se joka yksin jää,
pimeys unohtumaton.
Istun yksin. Hämärtää.

Nurinkurista
Entä jos näkisin maailman välillä toisin päin,
kävelisin välillä oikeaan suuntaan,
olisin vaihteeksi oikeassa,
tuntisin eläväni puutarhassa.
Istuisin vihreillä kivillä sinisen puun alla ja
katsoisin maailmaa kuin joku olisi sen maalannut.
Kuin olisin itse tahra sen virheettömällä pinnalla.
Kuin en kuuluisi sinne.

Horse
I don't ask your name,
i don't tell about shadows in the forest,
i don't tell you the sad stories.
I'm your friend,
i'm your horse.
And i'd never ask to how to go away...
from here, my home...
your home.

One day
One day we saw the angel,
who ask us what is the fastest way to heaven.
We answer nothing.
He was already gone.

Entä jos...?
Entä jos avaruus ei olekaan loputon,
vaan päättyy suureen kultaiseen porttiin,
jonka muurien takana lepää ikuisuus, elämä ja tulevaisuus,
kuolema, kaipuu ja menneisyys.

Entä jos saisimme tietää kuinka aivomme toimivat,
näkisimme kuinka ajatuksemme liikkuvat päässämme,
huomaisimme olevamme kuin koneita,
rakennettu mekaanisista osista,
emme enää osaisi elää...

Entä jos kuoleman jälkeen onkin elämää,
että kuolema on vain portti kohti parempaa,
uuden ajan alku,
polku joka johtaa satumaailmaan,
jossa tietäisimme olevamme kuolleita mutta kuitenkin elossa...

Entä jos löydämme joskus avaruudesta elämää,
toivomme saavamme vastauksia maailmankaikkeudesta,
saisimme tietää kuka on jumala,
mutta he, jotka löytäisimme, kysyisivät samaa?

Sodassa
Käyn pelotta taistoon jonka olen jo hävinnyt,
valjastan ratsuni, kuljen kuolemaan.
Seuraan veljiä läpi kuolleen maan,
he saapuivat tänne tappamaan.
Kuulen kavioiden kapseen, tuskanhuudot,
pöly peittää näkymää, pian hälvenee.
Vain minä yksin... Olen valmis luovuttamaan.

Ratsuni
Kuvittele, kuinka päät kääntyisivät suuntaani,
kuinka saisin kateelliset katseet selkääni,
kuinka kaikki tulisivat luokseni,
jos olisit taruhevonen,
rakas ratsuni...

Kuvittele, miten sade valuisi siipiäsi pitkin,
kuinka äänesi kaikuisi pimeässä yössä,
kuinka kiiltävä karvasi ei koskaan likaantuisi,
jos olisit taruhevonen,
rakas ratsuni...

Kuvittele, kuinka ruskea karvasi olisi valkea kuin lumi,
kuinka takkuinen harjasi olisi pitkä ja kihara,
kuinka laukkasi olisi kuin liitoa maan pinnalla,
jos olisit taruhevonen,
rakas ratsuni...

Kuvittele, kuinka tuntisin itseni orvoksi selässäsi,
kuinka en riittäisi itsenäni,
kuinka toivoisin olevani kaikista kaunein,
jotta kelpaisin sinulle,
nousemaan selkääsi...

Nyt kun kerran tarkemmin ajatellaan,
se ei olisi hyväksi ollenkaan,
rakas ratsuni,
rakas suomenratsuni...

Sade
Se rummuttaa selkääni,
tunnen sen rytmin,
tutum, tutum, tutum,
se rummuttaa niskaani.
Istun polvillani maassa,
se sanoja selkääni hakkaa,
rumpu jymisee yhä kovempaa.
Lopulta voimani vielä riittää,
nostan pääni ja suljen silmäni,
ja kun tunnen olevani vahva,
nousen seisomaan, suljen silmäni,
kunnes joku sanoo pimeässä:
'etkö uskalla avata silmiäsi sateella?'

Rummut pimeässä, Tutum, tutum, tutum...


Ei, itke en...
Vaelsin yksin läpi metsäisen maan,
pyysin sua kotona odottamaan,
vuorilla suolaiset kyyneleet,
ei kukaan nähnyt,
ei, itke en.

Kohtasin pedot ja metsien susilauman,
meinasin luonansa kuolla aivan,
mutta jaksoin, unelma eteenpäin vei,
ei, itke en.

Kun laaksojen läpi mä vaelsin,
en ymmärtänyt tulleeni kuolemaan,
ja kun olin perillä,
he eivät enää olletkaan siellä.

Ja minä jätin elämän,
ei, itke en.

Uniplaneetta
Nuku vain, ystäväni,
jätä murheet huomiseen,
nuku vain, vaivu pois,
jätä päivä menneeseen.

Vaivu uneen, ystäväni,
matkusta uniplaneetalle,
jätä minut taaksesi,
istumaan sängyn reunalle.

Nuku jo, rakkaani,
pakene kiireitäsi,
älä välitä minusta,
päiviesi enkelistä.

Lähden vasta kun matkustat sinne,
missä aurinko nousee vain öisin,
missä haltiat silittävät hiuksiasi,
ennen kuin herätän, matkusta sinne.

Suomenlinna
Tahdon istua muurin reunalla,
katsella raunioita,
kuulla lokkien kirkuvan,
aaltojen pärskyvän.

Tahdon vaeltaa tunneleissa,
hapuilla sokkona seiniä,
kuulla takaani askelia,
nähdä vanhoja haamuja.

Tahdon vältellä turisteja,
juosta autiolla rannalla,
kastella varpaani meressä,
syödä eväitä auringossa.

Tahdon katsella telakalle,
miettiä omiani,
nähdä auringon laskevan,
ja lopulta nousta bussista kotona,
kävellä autioilla kaduilla.


Siivet
Lupasit opettaa minut lentämään,
kohti kuuta nousemaan,
olin valmis antamaan kaiken,
jotta lentäisin,
ilmaan nousisin...

Lupasit antaa minulle siivet,
lupasit selkääni hipaista,
hurmata mut runoilla,
ja kun leijailisin,
olisin kuin syksyn lehti,
keijukainen...

Lupasit lentää kanssani kaukaisuuteen,
saada mieleni kevenemään,
lupasit antaa sielusi,
jotta voisin lentää,
kuuta koskettaa...

Lupasit minua ikuisesti rakastaa,
tarttua käteeni,
hypätä kalliolta,
lentää, leijailla luokseni...

Mutta se lupaus on vielä täyttämättä,
yhä odotan,
opettelen lentämään,
mutta uskon että saavut vielä,
opetat tyttösi lentämään...

Onko tänään se päivä...
Onko tänään se päivä
jolloin matkani jatkuu kauas pois,
onko tänään se ilta
jolloin kotini jätän,
lähden kulkemaan,
onneani etsimään.

Onko huomenna se aamu
jolloin herään vuorilla,
onko huomenna se aamu jolloin
iltaa tähystän.

Onko tänään se päivä jolloin
pois ratsastan,
onko tänään se päivä jolloin
aasin valjastan.

Ehkä tänään nousen meren selkään,
purjehdin pois,
katselen aaltoja,
tähystän merenneitoja.

Ehkä tänään on se päivä,
jolloin kuitenkin vielä jään,
ehkä lähden huomenna,
sillä tänään väsyttää.


Sade
Tahdon vain maata lätäköissä,
kastella varpaani,
seistä sateessa,
laulaa lauluani.

Sade hiukset kastelee,
en kuule enää mitään,
silmissäni sumenee,
en näe enää mitään.

Mustat pilvet hälvenee kuitenkin,
tahdon palata sisään,
odottaa seuraavaa päivää,
että pian taas sataa.

Kun ensi kerran sataa,
olen aina flunssassa,
miksi juuri silloin,
sadepäivänä?


Päivä
Kun nousen aamulla seisomaan,
ja katson kauas vuorten taa,
näen keijukaiset, kääpiöt,
peikot sekä haltiat.

Pegasoksen siiveniskut pilvet taivaalle tuo,
yksisarvisen kyyneleet aamukasteen luo,
haltioiden sormenpäät kun maata koskettaa,
ruoho alkaa vihertää ja kaste kimaltaa.

Illan tullen pegasokset käyvät lepäämään,
pilvilampaat koteihinsa peikko paimentaa


Minä
Silmäni kuin mustat helmet meren sylissä,
kuiva maa ja aurinko, nauravat mun tuskasta,
väsyneinä tuijottavat maailmaa edessään,
syntejä ja surulaulun toivat tullessaan.

Käteni kuin risut joilla en voi koskettaa,
sormiani pudonneita maasta nostamaan,
maadun kuin ruumis joka hautaan laskettiin,
ammuttuna sängystänsä arkkuun nostettiin.

Hiukseni kuin tuuli joka sanat kauas vie,
varjojen ja kyyneleitten reunustama tie,
Kaikaisissa maissa lauluni kaikuu,
ihmisten mieleen nousee hyytävä kaipuu.

Ääneni kuin huokaus jota kukaan kuule ei,
sateen jälkeen pimeässä kuiskaukseni vei,
äänetön on hiljaisuus ja onnen tyhjä silta,
kuolleiden ja hävinneiden muistojemme kilta.

©Yo-Yo 2006